Turvanasta Oy on maailman suurin nastanvalmistaja. Yli miljardin nastan vuosituotanto toimitetaan rengastehtaille, renkaiden jälleenmyyjille sekä nastoittaville yrityksille Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä.
Tuotekehitykseen vahvasti panostavalla edelläkävijällä on yli neljänkymmenen vuoden kokemus luonnonolosuhteita ja ajokäyttäytymistä koskevan tiedon yhdistämisestä teknologiaosaamiseen.
Turvanasta hankki toiminnanohjausjärjestelmän vuonna 2012.
”Tarvitsimme liiketoimintaamme tukemaan järjestelmän, jossa olisi kokonaisvaltainen tuotannonohjaus. Haluamme kerätä mahdollisimman paljon dataa ja seurata mitä tuotannossamme todella tapahtuu.”
Turvanastalla ei aiemmin ollut lainkaan käytössään toiminnanohjausjärjestelmää. Kilpailutuksen jälkeen ratkaisuksi valittiin Jeeves ERP.
”Lähdimme liikkeelle puhtaalta pöydältä. Valitsimme Jeevesin siksi, että se oli räätälöitävä ja hinnaltaan kilpailukykyinen.”
Turvanasta sai heti käyttöönoton jälkeen merkittäviä hyötyjä uudesta järjestelmästä.
”Tuotannon suunnittelu on konkreettisesti parantanut toimintaamme. Myös raportointi toimii hyvin – käytämme monia erilaisia tuotannon tehokkuuden mittareita.”
Turvanasta tekee yhteistyötä useiden materiaalintoimittajien sekä alihankkijoiden kanssa. Raaka-aineiden laadun valvonta ja eräseurattavuus ovatkin tärkeä osa toiminnanohjausta.
Toiminnanohjausjärjestelmää valittaessa Turvanasta halusi toimitusmallin, joka minimoisi heidän oman työmääränsä. Merit Consulting tarjosi asiakaskohtaisen ratkaisun kustannustehokkaana palveluna.
”Proseduuri on hoitanut asiat hyvin. Olemme saaneet toiveemme toteutettua lyhyellä reaktioajalla. Netissä olevaan tukijärjestelmään voidaan kirjata mahdollisia ongelmakohtia, jotka sitten selvitetään ja korjataan nopeasti.”
Kehitystyötä tehdään jatkuvasti ja Turvanastassa ollaankin erityisen tyytyväisiä Jeeves ERP:n räätälöitävyyteen.
”Olemme saaneet muokattua järjestelmää omiin tarpeisiimme sopivaksi ja saaneet todella hyvin hyötyjä ulos.”
”Vielä on monta toimintoa listalla ja teemme pikkuhiljaa aina yhden asian kerrallaan. Jo järjestelmää valittaessa yksi isoimpia kriteereitä ”oli, että se pystyy vastaamaan tarpeisiimme vielä pitkälle tulevaisuuteen.”
Toni Kallio
Turvanasta Oy
Miksi Proseduuri? Videolla asiakkaamme ajatuksia, miksi Vivantti Oy valitsi Proseduurin luotettavaksi kumppanikseen. Hyödyksesi ajatuksia luotettavasta kumppanista. Sinulle. Tiimillesi. Yrityksellesi.
Lue asiakastarina"Proseduuri ja Finnpilot ovat tehneet yhteistyötä usean vuoden ajan, ja Finnpilot on käyttänyt Jeevesiä jo vuodesta 2004. Jeeves valikoitui silloin toiminnanohjausjärjestelmäksi, koska hintalaatusuhde oli hyvä ja järjestelmästä löytyi toiminnallisuuksia myös tulevaisuutta varten." - Timo Siren ja Markus Lehtilä, Finnpilot Pilotage Oy
Lue asiakastarina"Lammin Betonin ja Proseduurin pitkää yhteistyötä leimaa luottamus ja avoimuus. Lisäksi Proseduuri on oppinut vuosien varrella paljon rakennustoimialasta ja Jeevesin hyödyntämisestä alalla. Meillä on vahva luottamus Proseduuriin, että asiat järjestyvät." - Pasi Lehtonen, Tietohallinto- ja logistiikkapäällikkö, Lammin Betoni Oy
Lue asiakastarinaNHK-Konsernin emoyhtiö NHK-Keskus Oy maahantuo maatalouskoneita. Sillä on käytössään Proseduuri Oy:n Jeeves-toiminnanohjausjärjestelmä. NHK-keskuksen varatoimitusjohtaja Pauli Pellon mukaan järjestelmä toimii hyvin ja Proseduurilta saa monipuolista tukea tietojärjestelmiin liittyen.
Lue asiakastarinaTurvanasta Oy valitsi Jeeves ERP:n toiminnanohjausjärjestelmäkseen vuonna 2012. Maailman suurin nastanvalmistaja saa kokonaisvaltaisesta ratkaisusta lukuisia hyötyjä aina tuotannonsuunnittelusta kattavaan raportointiin.
Lue asiakastarina