4.10.2022

Kauppalehden Kestomenestyjä 2018-2022

Proseduuri Oy on edelleen yksi maamme menestyneimmistä yrityksistä. Haluamme pirskottaa toivoa ja hyviä uutisia. Aateloimmekin hyvän kertomalla, että olemme saaneet Kauppalehden Kestomenestyjä -sertifikaatin.

+

Proseduuri Oy | Kauppalehden Kestomenestyjä 2018-2022

Iloa jaamme, Kauppalehden Kestomenestyjä -sertifikaatin ja menestystä saamme

Proseduuri Oy on yksi maamme menestyneimmistä yrityksistä. Haluamme pirskottaa toivoa ja hyviä uutisia. Aateloimmekin hyvän kertomalla, että olemme saaneet Kauppalehden Kestomenestyjä -sertifikaatin.

Tunnuslukuvertailujen perusteella Proseduuri Oy on sijoittunut sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon. Kauppalehden Menestyjä-yrityksiä on vain pieni osa suomalaisista osakeyhtiöistä, ja Kestomenestyjiä sitäkin vähemmän.

Lämpimät kiitokset tästä mainiosta saavutuksesta koko Proseduurin huipputiimille, upeille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme – ilman teitä ei olisi meitä!

 

⭐ Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatti meillä loistaa, asiakkailtamme huolet poistaa.

⭐ Laitetaanpa teilläkin toiminnanohjaus ja taloudenohjaus hohdokkaaksi – menestys loistavaan sfääriin!

 

Kauppalehden Kestomenestyjä 2018-2022 | ERP | Proseduuri

Proseduuri Oy

Proseduuri Oy tarjoaa yrityksen johdolle asiantuntijapalveluita ja työkaluja tietojärjestelmien hyödyntämisessä liiketoiminnan kehittämiseksi. Proseduurin tiimi tietää parhaat keinot tietojärjestelmien hyödyntämiseen vuosikymmenten kokemuksella. Proseduuri Oy:n toimipisteet ovat Tampereella ja Helsingissä. Henkilökunta on motivoitunutta ja pätevää. Asiantuntijoilla on kattavaa kokemus eri toimialoilta sekä intohimo auttaa ja palvella asiakkaita joustavasti asiakkaan tarpeet ja toiveet kuunnellen.