24.4.2024

ūüéČProseduurilla juhlitaan 180-vuotista kokemusta

Proseduurilla on yli 200 vuoden kokemus toiminnanohjauksen alalta. Tänä vuona juhlitaan 180-vuotispäiviä ja uudelleenkoulutetaan konkareita tekemään entistä tehokkaampaa työtä tekoälyavusteisten työkalujen avulla.

+

Yli 200 vuoden kokemus

Kokemus

Meillä Proseduurilla on toimialaamme liittyvää osaamista yhteensä jo yli 200 vuotta. Nykyään monessa mediassa puhutaan, että yli 50 vuotiaita syrjitään. Ehkä monelta työnantajalta unohtuu hormoonipiikkien ja nuoruuden innostuksen metsästyksessä, mitä meille ihmisille tarttuu mukaan matkan aikana. Toiminnanohjauksen asiantuntijana toimiminen vaatii, että ymmärtää asiakkaiden liiketoimintoja ja prosesseja. Onhan se hienoa osata uusimmat node.js temput ja keskustella chatgpt:n kanssa, mutta pitäisi vielä käsittää, miten niitä voi hyödyntää vaikkapa teollisuusyrityksissä.

Proseduurilla on "työharjoittelussa" nyt kevään aikana useampikin konkari. Taustalla on alanvaihtoa tai uudelleen kouluttautumista ja sen takia tietenkin lähtökohdat ovat hyvin erilaiset. Viimeisin rekrymme oli meille tullessaan hieman alle 60 vuotta. Vahva tausta meidän alan asiakasyrityksistä ja tietojärjestelmien kanssa toimimisesta auttoikin hänet hyvin alkuun toiminnanohjauksen asiantuntijana. Tänä vuonna pääsemmekin juhlimaan 180v-juhlia!

Tekoälyllä tehoa

Meill√§ onkin menossa konkarien ”uudelleenkoulutus”. Teko√§lyavusteiset rutiinit tehostavat meid√§n konsulttien toimintaan t√§n√§√§n ja huomenna viel√§ enemm√§n. K√§yt√§nn√∂ss√§ t√§m√§ tarkoittaa meid√§n asiakkaillemme nopeampaa palvelua, aikaisemmin ja edullisemmin. T√§m√§ tietysti v√§hent√§√§ meid√§n tulovirtaa, koska ty√∂t sujuvat nopeammin, mutta vahvasti uskon, ett√§ samaan aikaan my√∂s kysynt√§ lis√§√§ntyy ja voimme keskitty√§ ydinosaamiseemme eli yli 200 vuoden kokemukseen. Joku ilke√§mielinen voisi sanoa, ett√§ Jeeves ERP on vanhanaikainen ik√§loppu kuten koko jengi. No antaa heid√§n sanoa mit√§ vaan, mutta meid√§n asiakkaamme tiet√§v√§t, kuinka helppo Jeeves ERP on laittaa pystyyn, pist√§√§ keskustelemaan muiden palveluiden kanssa ja ennen kaikkea p√§ivitt√§√§ ja pit√§√§ ajan tasalla.

Kiitos konkarit! Tästä on hyvä jatkaa.

 

Proseduuri Oy

Proseduuri Oy tarjoaa yrityksen johdolle asiantuntijapalveluita ja työkaluja tietojärjestelmien hyödyntämisessä liiketoiminnan kehittämiseksi. Proseduurin tiimi tietää parhaat keinot tietojärjestelmien hyödyntämiseen vuosikymmenten kokemuksella. Proseduuri Oy:n toimipisteet ovat Tampereella ja Helsingissä. Henkilökunta on motivoitunutta ja pätevää. Asiantuntijoilla on kattavaa kokemus eri toimialoilta sekä intohimo auttaa ja palvella asiakkaita joustavasti asiakkaan tarpeet ja toiveet kuunnellen.